Vaaliteemat
-Sinua askarruttavia ajatuksia voit kysyä suoraan minulta ja seurata blogiani.
Yrittävä maakunta menestyy
Kansantaloutemme pyörii elinvoimaisten yritysten kautta. Kun ihmisillä on töitä, saadaan yhteiskunnan palvelut turvattua. Mitä paremmin yritykset voivat työllistää, sitä vähemmän on työttömiä ja kansamme voi hyvin. Työvoiman palkkausta tulee helpottaa yritysverotusta alentamalla huojentamalla työnantajamaksuja ensimmäisen työntekijän osalta. Yrityksille on luotava kasvun edellytykset.
Perheyritysten sukupolvenvaihdoksiin tulee kiinnittää erityistä huomiota. Jokainen jatkava yritys takaa elinvoimaisuutta koko maalle ja erityisesti alueelle, missä se sijaitsee. Yritysten elinvoimaisuudesta tulee huolehtia niin, että yrityksen perustaminen ja perheyrityksen jatkaminen koetaan mielekkäänä ja helppona.
Toimivat liikenneyhteydet ovat välttämättömyys alueemme yrityksille ja ihmisille. Olemassa olevat tiet on laitettava kuntoon lisäämällä varoja perustienpitoon. Valtatie 18:n ja Haapamäen radan kehittämien ovat pitkässä juoksussa alueemme elinehto.
Maatalous on tulevaisuutemme perusta
Maatalous muodostaa elintarviketalouden ja vahvan työllisyyden perustan Suomessa. Elintarvikeketju työllistää suoraan tai välillisesti yli 300 000 suomalaista. Maatalouden kannattavuuden turvaaminen, sukupolvenvaihdoksien helpottaminen ja työssä jaksamisesta huolehtiminen on alueemme elinehto ja tae turvalliselle kotimaiselle ruualle, työllisyydelle ja yrittäjyydelle.
Suomen on onnistuttava EU:n tulevan ohjelmakauden maatalouspoliittisessa uudistuksessa. Myös kansallisissa tukiratkaisuissa on löydettävä ratkaisu viljelijöiden tulotason turvaamiseksi. 142- tuen jatkosta tulee pitää tinkimättömästi kiinni.
Viljelijän asemaa elintarvikkeiden hinnanmuodostuksessa on parannettava. Tuottajien on saatava neuvotteluasema kaupan ja teollisuuden rinnalle.
Yrittäjyyskasvatukseen ja oppilaanohjaukseen panostettava
Yrittäjyyskasvatus, jossa opitaan huolehtimaan itsestään, tulee aloittaa jo peruskoulussa. Lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa yrittäjyyskasvatus on otettava paremmin huomioon. Sen on myös annettava valmiuksia itsenäiseen yrittämiseen.
Oppilaanohjaukseen tulee lisätä resursseja, että opiskelujen keskeytykset pystytään minimoimaan ja että jokaiselle löytyy oikea ammatti mahdollisimman lyhyen opiskeluajan jälkeen.
Opiskelijoiden asemaa on parannettava niin, että opiskelumotivaatio säilyy ja valmistumisajat lyhenevät. Riittävä tulotaso on turvattava opintorahaa korottamalla ja tulorajoja nostamalla. Työuria on pidennettävä ensisijaisesti niiden alkupäästä.
Perheen perustaminen kannattavaksi
Syntyvyys on alentunut Suomessa viime vuosikymmeninä. Perheen perustamiselle on luotava turvalliset edellytykset. Nuorten naisten pätkätöiden vähentämiseen ja palkkaukseen on kiinnitettävä huomiota. Vanhemmuuden kustannusten jakamisella vanhempien työnantajien kesken pystytään alentamaan perheen perustamisikää.
Äitiys- isyys- ja vanhempainpäivärahoja tulee korottaa. Perhe-etuudet on kuuluttava jatkossakin kaikille perheille. Vanhemmuuden roolia tulee korostaa ja yhteiskunnan on kannustettava kantamaan vastuuta itsestään ja lähimmäisistään.
Turvallinen elämä vauvasta vaariin
Kaikkialla Suomessa on voitava vanheta turvallisesti. Kattavat terveyspalvelut tulee löytyä läheltä ja olla järkevästi jokaisen käytettävissä.
Lasten, nuorten, perheiden, eläkeläisten ja vanhusten hyvät elinolot, riittävä toimeentulo ja turvallisuus ovat asioita, joita on puolustettava ja niiden eteen on tehtävä työtä.