Keskustan kansanedustaja Mikko Savola vaatii hallitukselta järeitä toimia afrikkalaisen sikaruton leviämisen estämiseksi. Vaikka hallituslähteet ovat julkisuudessa (Ilkka-Pohjalainen 11.8.) kerskailleet tautitorjuntaan varattua rahoitusta, on rutto nyt Suomessa. On aika siirtyä puheista tekoihin.
– Valtion korvausmaksu villisikojen kaatamisesta on otettava heti käyttöön. Tehokkain tapa pysäyttää taudin leviäminen on alueen villisikakannan merkittävä pienentäminen, Savola painottaa.
Savola esittää valtion korvaukseksi esimerkiksi 700 euroa jokaisesta villisiasta, joka on todistetusti kaadettu korvausvyöhykkeellä. Kun tähän yhdistetään
Suomen sikayrittäjien maksama 185 euron toiminta-avustus metsästysseuroille sekä Ruokaviraston 50–150 euron näytepalkkio, muodostuisi metsästykselle riittävän voimakas kannustin.
Savolan mukaan valtion maksama tapporaha on kansantaloudellisesti erittäin perusteltu investointi. Taudin alueelliset kustannukset nousevat nopeasti miljooniin euroihin, etenkin jos tartunta-alueen satoa ei pystytä myymään eteenpäin.
Atria on esimerkiksi arvioinut taloudellisten menetysten olevan noin seitsemän miljoonaa euroa vuodessa. Tappiot kasvavat välittömästi, mikäli tauti pääsee leviämään tuotantoeläimiin. Tehokkaalla villisikakannan harventamisella alueellisten rajoitusten kesto voitaisiin minimoida, pienentäen vaikutuksia ihmisten arkeen, lihantuotantoon sekä maa- ja metsätalouteen.
Tilanne vaatii nopeita ratkaisuja, sillä Ylen uutisoinnin mukaan tuoreimmat tutkittavaksi lähetetyt näytteet on löydetty jo nykyisen tartunta-alueen ulkopuolelta.
– Päätös on tehtävä nyt. Jos tauti pääsee sikaloihin, lasku moninkertaistuu. Silloin on myöhäistä kysyä, miksi tehokkaampiin toimiin ei ryhdytty ajoissa, Savola päättää.