Elämme aikaa, jolloin huoltovarmuuden ja kansallisen turvallisuuden merkitys on korostunut enemmän kuin vuosikymmeniin.
Euroopassa käydään sotaa, mikä näkyy eri tavoin myös Suomessa. Samaan aikaan suomalaista ruoantuotantoa ja huoltovarmuutta uhkaa kaksi vakavaa uhkaa: Afrikkalaisen sikaruton rantautuminen Suomeen sekä hallituksen lyhytnäköinen politiikka viljan varmuusvarastoinnissa.
Afrikkalainen sikarutto (ASF) on saavuttanut Suomen. Taudin uhka on ollut pitkään tiedossa, ja eduskunnalle on toistuvasti vakuuteltu varautumisen olevan kunnossa.
Sianlihantuottajamme maksavat jo nyt kovaa hintaa politiikan hitaudesta, kun elintärkeät vientimarkkinat Aasiaan ovat merkittävällä tavalla sulkeutuneet.
Toimia onkin siksi kovennettava välittömästi. Esitin tuhannen euron tapporahaa jokaisesta ammutusta villisiasta. Kun valtion 700 euron osuuteen yhdistetään alan omat ja Ruokaviraston maksamat palkkiot, luodaan metsästykselle riittävän voimakas, tonnin kannustin.
Tämä on kansantaloudellisesti täysin mitätön investointi verrattuna siihen miljoonalaskuun, joka seuraisi taudin leviämisestä sikatiloihin.
Suomeen on myös tuotava parhaat opit Ruotsista, Tšekistä ja Saksasta. Tauti voidaan hävittää järjestelmällisellä aitaamisella, teknologiaa hyödyntävillä raatoetsinnöillä sekä itärajan riista-aukkojen sulkemisella.
Hallituksen toiminta viljan varmuusvarastoinnissa herättää vakavia kysymyksiä. Vastustin jo alkuvaalikaudesta lyhytnäköistä päätöstä leikata varmuusvarastot yhdeksästä kuukaudesta kuuteen.
Nyt on paljastunut, että huoltovarmuuskeskuksen sopimuskumppaneiden varastoihin voidaan tuoda ulkomaista viljaa jopa puintikaudella. Jos välttämätöntä viljaa ei kotimaasta saada, sitä tietenkin täytyy tuoda. Se on aivan eri asia kuin tuonnin mahdollistaminen normaalioloissa.
Huoltovarmuuskeskus ei ole markkinaehtoinen yritys, vaan valtion laitos. Sopimukset voidaan tehdä niin, että lähtökohtana on kotimainen vilja, ja tuontiin turvaudutaan vain erikseen sovittavissa poikkeustapauksissa. Jos sääntely estää tämän, sitä on muutettava.
Tuontimahdollisuus puintikaudella painaa tuottajahintoja. Ostajat hyötyvät, mutta viljelijät ja kotimainen tuotanto kärsivät. On vaikea uskoa, ettei hallitus ole tätä ymmärtänyt.
Huoltovarmuus tarkoittaa koko kotimaisen ketjun turvaamista pellolta pöytään. Verovarojen käyttäminen sen ylläpitämiseen on perusteltua. Niiden käyttäminen tuottajahintojen polkemiseen ja kotimaisen tuotannon vahingoittamiseen on oman oksan sahaamista.
Kun hallituspuolueet ja Huoltovarmuuskeskus ensin kiistivät asian, mutta joutuivat sitten myöntämään tilanteen, syntyy vaikutelma, että julkisuuteen tuli jotakin, jonka ei pitänyt tulla.
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
Suomalaisen huoltovarmuusviljan lähtökohtana on oltava suomalainen vilja. Hallitus lupasi aloittaessaan maatalouden suunnanmuutosta. Tuottajan arjessa se on jäänyt pahasti piippuun.