4.8.2023  //  Vaaliteemat, Yleiset, Yrittäjyys, Maatalous, Kansainvälisyys, Ähtäri, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa, Koko Suomi

Hallituksen tulisi siirtyä maakuntien asialle


Ilkka-Pohjalainen 4.8.2023
 
Petteri Orpon (kok.) hallituksen alkutaival on ollut töyssyinen.
 
Perussuomalaisten ministereiden vanhat rasistiset tekstit ovat olleet kohun keskellä päivästä ja viikosta toiseen. Jollei kohinaa ole riittänyt niistä, on puhuttu kansanedustajien identiteettipoliittisista kirjoituksista ja Provinssirockin vippilippujen eväämisistä.
 
Vastuun hallituksen toimintakyvystä kantaa pääministeri Orpo. Erityisesti RKP:lla tuntuu olevan erityisen epämukavaa. Puolueen sisäinen oppositio vaatiikin jo hallituksen jättämistä ennen kuin ensimmäistäkään lakiesitystä on tuotu uuden hallituksen käsiteltäväksi.
 
Politiikka on polarisoitunut ääripäiden ehdottomuuksien sapelikalisteluksi ja oman totuuden julistamiseksi. Sen varjoon uhkaa jäädä asioiden hoitaminen ja meidänkin maakuntamme elintärkeät tulevaisuuden kysymykset.
 
Maakuntavaltuuston puheenjohtajana koen huolta alueemme edunvalvontakysymysten toteuttamisesta. Tarvitsemme kipeästi uusia korkeakoulupaikkoja, ammatillisen koulutuksen vahvistamista, työvoimaa alueemme yrityksille sekä maaseutuelinkeinojen kannattavuuden parantamista.
 
Orpon hallitusohjelman hyvinvointialueita uhkaavista massiivisista leikkauksista yritetään vastuu vierittää alueellisille päättäjille.
 
Reuna-alueiden terveysasemien lakkauttaminen ja lähipalveluiden romuttaminen ei ole säästötoimenpide, jota kannattaisi edes alueellamme harkita.
 
Etelä-Pohjanmaan edunvalvonta äänestettiin tällä kertaa eduskuntavaaleissa suurten lupausten siivittämänä muiden kuin keskustan vastuulle.
 
Perussuomalaisen valtiovarainministerin budjettiesitys tulee lähiviikkoina julki. Siinä on ensimmäinen näytön paikka osoittaa maakuntamme kannalta tärkeiden hankkeiden arvostus.
 
Viime vaalikaudella keskusta huolehti hallituksessa siitä, että alue- ja rakennepolitiikan rahoitus saatiin maakuntamme kannalta ennätyskorkealle.
 
Järviseutu ja Kuusiokunnat nousivat korkeampaan yritysten investointitukialueeseen. Useita tiehankkeita saatiin suunnitteluun ja toteutukseen ja ammattikorkeakouluun lisättiin aloituspaikkoja. Kaikki nämä ovat elinkeinoelämäämme vahvistavia päätöksiä.
 
Suomen velkaantumisen taittamiseksi tarvitaan investointeja, uutta työtä ja työvoimaa. Sivistynyt yhteiskunta pitää huolen myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevista kannustaen heitä työhön ja toimeliaisuuteen.
 
Hallituksella on nyt näytön paikka, pystyykö se tekemään maakuntia vahvistavan budjettiesityksen. Vastuunkantajana kun ei voi pärjätä pelkällä somen ideologiapoterosta huutelulla.

Kommentit (0)

    « Takaisin