4.10.2023 // Vaaliteemat, Yleiset, Yrittäjyys, Maatalous, Kansainvälisyys, Ähtäri, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa, Koko Suomi
Kriisitukeen varatut rahat käytettävä viljelijöiden hyväksi
Syksy lähti rapsakasti käyntiin, kun hallitus toi eduskunnan käsittelyyn sekä ensimmäisen lisätalousarvionsa, että ensi vuoden budjetin. Talousasioista ja määrärahojen kohdentamisesta tullaan käymään keskustelua aina joulunalusviikolle saakka, jolloin eduskunta tekee lopulliset päätökset rahojen kohdentamisesta.
Lisätalouarviossa päätetään vielä tämän vuoden rahojen kohdentamisesta. Viime keväänä sähkön ja lannoitteiden rajun hintojen nousun vuoksi myönnettyä maatalouden kustannustukea on jäänyt käyttämättä vielä noin 65 miljoonaa euroa. Orpon hallitus aikoo leikata valtaosan tästä jo kertaalleen budjettiin hyväksytystä määrärahasta pois maa- ja metsätaloudelta.
Jätimme muiden keskustalaisten kansanedustajien kanssa lisätalousarvioaloitteen, että hallitus säilyttäisi suomalaisille viljelijöille osoitetun määrärahan ja kohdentaisi sen uudestaan maatilatalouden kehittämisrahasto Makeran pääomittamiseen.
Makeran rahat ovat lopussa, eikä hallitus ilmaissut aikovansa vahvistaa sitä. Nyt kriisituesta säästyneillä varoilla hallituksella olisi mahdollisuus osaltaan turvata aloitus- ja investointitukien jatkuvuus ja niiden joustava kohdentaminen mahdollistamaan sukupolvenvaihdoksia ja investointeja.
Muistutamme samalla hallitusta, ettei maatalouden kriisi ole ohitse. Tuotantokustannukset ovat lähteneet uudelleen nousuun, korkokustannukset ovat myös jatkaneet nousuaan, eikä maataloustuotteiden markkinatilanne ole merkittävästi kohentunut kriisituen aloituksesta.
Lisäksi syksyn tukimaksatusten viivästyminen pahentaa monella tilalla käsillä olevaa rahavajetta. Lainojen lyhennykset ja tuotantopanosten maksut ovat nyt ajankohtaisia, rahaa tarvitaan.
Tässä tilanteessa olisikin oikeudenmukaista, ettei suomalaisilta ruuantuottajilta ainakaan leikattaisi heille jo kertaalleen osoitettuja rahoja.
Kysyä sopii miksi hallitus ei reagoi maatalouden tilanteeseen. Hallitusohjelmassa oli kauniita kirjauksia. Tässä olisi yksi sormiin tuntuva keino näyttää puheet teoiksi. Kriisitukiin varatut rahat ovat olemassa ja niiden uudelleen kohdentaminen on nyt vain hallituksen tahdosta kiinni.
Säästyneille varoille olisi monia hyviä kohteita, mutta lisätalousarvioprosessissa rahoja voidaan kohdentaa vain lisätalousarvion käsittelyyn avatuille momenteille. Näistä Makera:n pääomittaminen on paras vaihtoehto. Siirron kautta varat säilyisivät alan käytössä ja auttaisivat vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.
Olen huolissani hallituksen kyvystä vastata suomalaisia maatiloja uhkaaviin kriiseihin. Syksy on jo pitkällä, mutta kaikki tukalaa taloustilannetta helpottavat toimet loistavat poissaolollaan. Nykyiset hallituspuolueet lupasivat ennen vaaleja paljon myös tuottajille. Hallituksen budjettiesitys ensi vuodelle ei kuitenkaan lupaa helpotusta maatalouden taloustilanteeseen. Siksi keskusta tulee esittämään oman vaihtoehtonsa maatalouden tilanteen parantamiseksi.