20.10.2023 // Vaaliteemat, Yleiset, Yrittäjyys, Maatalous, Kansainvälisyys, Ähtäri, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa, Puolustus, Koko Suomi
Keskustalaiset kansanedustajat Kurvinen ja Savola jättivät talousarvioaloitteita maakunnallisista hankkeista
Tiedote 20.10
Eteläpohjalaiset kansanedustajat Antti Kurvinen ja Mikko Savola jättivät 30 yhteistä talousarvioaloitetta, joissa he esittivät lisärahoitusta vaalipiiriin hankkeisiin. Aloitteet kattavat muun muassa maanpuolustuksen, kulttuurin ja väyläverkon.
Kansanedustajat Kurvinen ja Savola toivovat, että eduskunnan jakovaroista saataisiin rahaa hankkeisiin, jotka edistävät alueen elinkeinoelämää. Heidän mukaansa lisärahoitus olisi tärkeää myös alueen turvallisuuden ja viihtyisyyden parantamiseksi.
VT 19 kehittämistyöryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen pitää tärkeänä valtatie 19 kehittämistä ja siksi talousarvioaloitteissa on mukana 4 aloitetta tälle merkittävälle valtatielle. Myös kantatie 63 parantaminen välillä Evijärvi-Kaustinen olisi tärkeää turvallisuuden ja alueen elinkeinon kannalta.
Vaasa-Seinäjoki-Jyväskylä -liikennekäytävän kehittämisryhmän puheenjohtaja Mikko Savola kokee tärkeäksi, että aloitteissa huomioidaan VT 18 oikaisu välillä Myllymäki-Multia sekä Haapamäen radan sähköistys. Maakunnan, Suomen ja koko pohjoismaiden poikittaisliikennettä parantavien hankkeiden eteneminen on tärkeää pitää mukana.
On myös tärkeää tehdä talousarvioaloitteita Etelä-Pohjanmaan kulttuurihankkeisiin ja tukea paikallisia tapahtumia edustaja Kurvinen toteaa. Teimme aloitteet Seinäjoen Tangomarkkinoiden avustamiseksi suomalaisen tango- ja iskelmäperinteen ylläpidossa (150 000€) sekä Ilmajoen musiikkijuhlien toiminnan tukemiseen (150 000 €).
Näiden lisäksi Kurvinen ja Savola allekirjoittivat Vaasan vaalipiirin yhteiset aloitteet, joita oli yhteensä 22. Nämä aloitteet ovat koko vaalipiirillemme tärkeitä hankkeita niin perustienpitoon kuin alueemme lentokenttähankkeisiin sekä kulttuurikohteisiin.
Kansanedustajien Mikko Savolan ja Antti Kurvisen yhteiset aloitteet:
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Lappajärven kevyen liikenteen vesistösiltojen rakentamiseen välille Nykälänniemi -Kyrönniemi - Halkosaari (1 000 000 euroa)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä valtatien 19 Kauhavan ja Lapuan välin esisuunnittelun aloittamiseen (500 000 euroa)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä valtatien 19 parantamisen toisen vaiheen suunnitteluun välillä Seinäjoki - Lapua (300 000 euroa)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä paikallistien 7333 (Hirvijoen tieosa 3, väli Lappajärventie-Saarihaudantie) parantamiseen Kauhavalla (500 000 euroa)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Kauhavan Kauppatien peruskorjaukseen (700 000 euroa)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Kauhavan risteysalueen valtatien 19 ja kantatien 63 suunnitteluun (300 000 euroa)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä valtatien 19 Alahärmän eritasoliittymien suunnitteluun (350 000 euroa)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä maantien 7233 perus- korjaukseen välillä Viemerö-Rannanjärvi (5 000 000 euroa)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä valtatien 19 Tepon liittymän ja rinnakkaisteiden toteuttamiseen Etelä-Pohjanmaalla (10 000 000 euroa)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä kantatien 63 parantamiseen välillä Evijärvi-Kaustinen (13 000 000)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä valtateiden 3 ja 19 Jalasjärven liittymän parantamiseen (12 000 000 euroa)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä eritasoliittymän suunnitteluun valtatien 18 ja Kyrööntien risteykseen Isossakyrössä (300 000 euroa)
Talousarvioaloite Ilmajoen Musiikkijuhlien toiminnan tukemiseen (150 000) euroa)
Talousarvioaloite Seinäjoen Tangomarkkinoiden avustamiseksi suomalaisen tango- ja iskelmäperinteen ylläpidossa (150 000 euroa)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä rataosuuksien Orivesi-Haapamäki-Seinäjoki ja Haapamäki-Jyväskylä sähköistämissuunnitelmien tekemiseen (500 000 euroa)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä vapaaehtoisen maanpuolustuksen tukemiseen (200 000 euroa)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Pirkanpohjan taidekeskuksen remontointiin (100 000 euroa)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Halkonevantien perusparantamiseen Ilmajoella (350 000 euroa)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä yhdystien 7013 kevyenliikenteen väylän rakentamiseen (900 000 euroa)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Itä-ähtärintien (17281) perusparannukseen (200 000 euroa)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä matkailuelinkeinon vahvistamiseen pilotoinneilla Eteläisen Suomenselän, Etelä-Pohjanmaan ja Pirkanmaan alueella (100 000 euroa)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Kuortaneen Mäyryn kiertoliittymän suunnitteluun ja rakentamiseen (550 000)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Ähtärin Inha – Ryöttö -tien päällystämiseen (250 000 euroa)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Niemenkyläntien 17355 alkuosan päällystämiseen (250 000 euroa)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä maantien 17692 Alajärven Kaartusentien perusparannukseen (1 000 000 euroa)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä maantien 661 parantamiseen tieosuuksilla Isojoen raja-maantie 663 ja maantie 664-Kauhajoen raja (6 900 000 euroa)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä maantien 17217 perusparantamiseen ja päällystämiseen Kurikassa välillä Rantatie-Tiemestarintie (200 000 euroa)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä maantien 17469 parantamiseen Kuortaneella (400 000 euroa)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä uuden sillan rakentamiseen Kyrönjoen yli välille Reiniläntie (7200)-Alapääntie (17607) Seinäjoen Ylistarossa (1 500 000 euroa)
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Ojajärven paikallistien 17290 parantamiseen
Vaasan vaalipiirin kansanedustajien yhteiset talousarvioaloitteet:
Etelä-Pohjanmaa:
1. Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Mäyryn kantatien 66 ja seututien 697 liittymän suunnittelun edistämiseksi (250 000 euroa)
2. Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä maantien 7421 (Lakaniementie / Pyhälahdentie) parantamiseen Vimpelissä ja Alajärvellä (600 000 euroa)
3. Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä maanteiden 7041 ja 47738 liittymän parantamiseen ja kevyen liikenteen järjestelyiden toteuttamiseen Seinäjoen Nurmossa (550 000 euroa)
4. Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Kantateiden 63 ja 68 liittymän parantamiseen, Evijärvi (1 100 000 euroa)
5. Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä maantien 7000 (Ilmajoentie) kevyen liikenteen väylän suunnitteluun, Ilmajoki (300 000 euroa)
6. Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä maantien 6650 Myrkyntien parantamiseen, Teuva ja Karijoki (600 000 euroa)
7. Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Rengonharju-säätiölle Seinäjoen lentoaseman kehittämiseen (200 000 euroa)
8. Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Ilmavoimien lentotoimintaharjoituksiin Kauhavan lentokentällä (320 000 euroa)
9. Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä valtatie 18 oikaisuun välillä Ähtärin Myllymäki - Multia (1 200 000)
Keski-Pohjanmaa:
1. Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä sähköisen lentoliikenteen latausaseman kehittämiseen Kokkola-Pietarsaaren lentokentällä (500 000 euroa)
2. Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Kokkolan sataman satamatoimintojen automatisointiin (220 000 euroa)
3. Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä yhdystien 7520 puuttuvan tiesuunnitelman laatimiseen (220 000 euroa)
4. Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Roikola – Krekilä tien nro 18073 suunnitteluun peruskunnostusta varten (110 000 euroa)
5. Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä aineettoman kulttuuriperinnön tietoisuuden lisäämiseksi Suomessa (180 000 euroa)
6. Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Toholammin kunnan kevyen liikenteen liikenneturvallisuuden parantamiseen kuntakeskuksen alueella (980 000 euroa)
Pohjanmaa
1. Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Uudenkaarlepyyn Vexalantien ja Monäsintien kunnossapidon edistämiseen (500 000 euroa)
2. Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Vt 8 parantamiseen välillä Tiukka-Metsälä, Kristiinankaupunki (1 000 000 euroa)
3. Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Vaasan radan sähköistämisen suunnitteluun välillä Vaasan keskusta-Vaskiluodon satama (100 000 euroa)
4. Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä pääteiden valaistuksen saneeraukseen energiatehokkaammaksi Pohjanmaan alueella (220 000 euroa)
5. Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Vaasan yliopiston VEBIC tutkimus- ja innovaatioalustan vetyinfran kehittämiseen (500 000 euroa)
6. Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Vaasan lentoaseman lentoliikenteen sähkölatausaseman rakentamiseksi (500 000 euroa)
7. Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Osuuskunta Viexpon toimintaan (460 000 euroa)