21.12.2023 // Vaaliteemat, Yleiset, Kansainvälisyys, Ähtäri, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa, Puolustus, Koko Suomi
Hyvää tahtoa Yhdysvalloista
Viiskunta 21.12.2023
Harvinaisen pitkällä tuntuvalla jouluviikolla voi aistia juhlan läheisyyden. Useilla työt ovat jääneet jo tauolle. Jouluista kuhinaa on joka puodissa ja pajassa. Ihmisten hyvä tahto näkyy ja tuntuu pienissä eleissä ja muistamisissa läheisille ja naapureille.
Hyvää tahtoa näinä aikoina tarvitaan. Joskin sitä saisi rauhan tavoin ja joululaulun sanoin jakaa vähän suuremmalla puurokauhalla.
Sota Ukrainassa ja Gazassa, rauhattomuus omilla rajoillamme ja jännittynyt maailmanpoliittinen tilanne varjostavat mieliämme. Tänään jos koskaan voimme toivoa, että sodan pauke edes hetkeksi taukoaisi.
Hyvää tahtoa ei onneksi jaeta vain joulun saduissa tai naapureiden kesken vaan myös valtioiden välillä. Viimeisin hyvän tahdon osoitus on Suomen ja Yhdysvaltain maanantaina allekirjoittama DCA- puolustusyhteistyösopimus.
Norjalla, Ruotsilla ja Baltian mailla on jo samankaltainen sopimus ja Tanskakin on neuvottelut käynyt. Kaiken kaikkiaan Yhdysvalloilla on vastaava sopimus yli kahdenkymmenen liittolaisensa kanssa.
Sopimuksen avulla sovitaan raamit millä säännöillä ja millä alueilla amerikkalaiset joukot voivat harjoitella ja tarvittaessa toimia Suomessa.
Sopimuksessa päätettiin 15 alueesta, joilla Yhdysvaltojen sotilaat voivat toimia ja varastoida tai kuljettaa niihin aseita ja sotilastarvikkeita. Sopimus helpottaa alueellista yhteistyötä koko Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen välillä.
Vaikka amerikkalainen joulupukki liikkuukin mainosten mukaan isolla punaisella rekalla niin suuria saattueita Yhdysvaltain armeijan osalta tuskin saamme odottaa. Pääasiallinen toiminta on jatkossakin yhteistä harjoitus ja koulutusyhteistyötä.
Vuoden viimeisen kolumnin lopuksi haluan kiittää lukijoita tapahtumarikkaasta vuodesta sekä toivottaa joulurauhaa ja hyvää uutta vuotta jokaiseen kotiseutumme kotiin.