Torstai-lehti 3.7.2024
Suomen kesä on kauneimmillaan. Uimavedet lämpenivät ennätysaikaisin ja kevättyöt etenivät hyvissä ajoin. Viljat alkavat olla tähkällä ja sato pikkuhiljaa kypsyä.
Eduskunnan pisimpään jatkuneet asiat kevätistuntokaudelle ovat välineellistetyn maahantulon torjumiseksi valmisteltu rajaturvallisuuslaki, asevelvollisuuslain muutos sekä Yhdysvaltojen kanssa tehtävä DCA- sopimus. Näiden käsittelyn jälkeen siirtyy eduskuntakin kesäistuntotauolle ja kohti kotiseudun markkinoita ja kesämökin rauhaa.
Auringosta huolimatta varsinkin yrittäjien ylle kasaantuu tänä kesänä tummia pilviä. Orpon-Purran hallitus pilaa monen yrittäjän kesän päätöksellään nostaa yleinen arvonlisäverokanta 25,5, prosenttiin. Muutos tapahtuu syyskuun alusta. Kesken tillikauden tuleva muutos aiheuttaa kohtuuttomia vaateita pienille yrityksille.
On väärin, että hallitus korottaa ALV- tasoa näin rankasti ja nopealla aikataululla. Kansanedustajien valiokuntatyössään kuulemat asiantuntijat totesivat, että veronkorotusten aikataulu on ongelmallinen yritysten kannalta. Se lisää byrokratiaa, luo epävarmuutta tulee kalliiksi.
ALV-muutosten teko tietojärjestelmiin, kassoihin, hintalappuihin, hinnastoihin ja sopimuksiin kesken tilikauden sekä muutoksista tiedottaminen vaatii yrityksiltä ylimääräistä työtä. Kaikki vanhat järjestelmät eivät myöskään pysty lukemaan desimaalipilkullisia prosentteja, vaan ymmärtävät vain tasaluvut. Uusien ohjelmistojen hankinta ja käyttöönotto tuskin kaikilta onnistuu syksyyn mennessä.
Korotuksesta uhkaa tulla hankala soppa eritoten aikataulun vuoksi. Kysynkin, miksi hallitus ei noudata omaa hallitusohjelmaansa? Siinä vakuutetaan, että yrityksiä koskevat lainsäädäntöuudistukset toteutetaan riittävän pitkillä siirtymäajoilla, jotta yrityksille jää aikaa sopeuttaa toimintaansa.
Pienyrittäjyyden ja aloittavan yritystoiminnan tueksi esitimme keskustan talousvaihtoehdossamme arvonlisäverovelvollisuuden alarajan korottamista 30 000 euroon. Hallitus ei alun perin esittänyt minkäänlaista vastaantuloa, mutta eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa raja lopulta nostettiin nykyisestä 15 000 eurosta 20 000 euroon. Toimenpide oli oikeansuuntainen, mutta riittämätön.
Hallituksen veropolitiikka on kokonaisuudessaan erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten kannalta murheellista. Hallitus on leikkaamassa kotitalousvähennystä ja korottamassa myös lääkkeiden, kulttuurin, liikunnan, majoituksen ja joukkoliikenteen arvonlisäveroa.
Suomeen tarvitaan vahvempaa talouskasvua, toiveikkaita tulevaisuuden näkymiä ja vakaa ympäristö yrittäjille. Siksi yritysten kurmuuttaminen on kaikin puolin väärä signaali.
Kansanedustajan kesään kuuluu pienen hengähdystauon lisäksj perinteisesti erilaiset kesätapahtumat. Tulkaahan tervehtimään myös kotiseudun markkinoilla ja evästämään asioista syksyä varten.
Hyvää kesää!