KIRJALLINEN KYSYMYS: Eduskunnan puhemiehelle
Teleoperaattorit purkavat kuparisia tilaajayhteysverkkojaan ja tästä johtuen kehottavat korvaamaan asiakkaidensa puhelin- ja laajakaistaliittymät langattomilla yhteyksillä tai joissakin tapauksissa myös valokuituliittymillä. Operaattorit perustelevat toimenpidettään muun muassa huonokuntoisen verkon tai ilmakaapelipylväiden purkamistarpeella.
Haja-asutusalueilla on kuitenkin useita alueita, missä matkapuhelinverkko ei toimi joko sen vuoksi, että teleoperaattorien lähettimet sijaitsevat kaukana tai maasto aiheuttaa kuuluvuudelle katvealueiden vuoksi ongelmia.
Näiden alueiden ihmiset ovat huolissaan yhdestä kansalaisten kannalta välttämättömästä perusoikeudesta, eli puhelimen käytöstä tulevaisuudessa. Sen vuoksi kuparisia tilaajayhteysverkkoja ei tulisi purkaa, ennen kuin langattomat yhteydet ovat jokaisen kansalaisen saatavissa.
Kysymys:
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä matkapuhelinliittymien kuuluvuuden parantamiseksi ja haja-asutusalueilla asuvien ihmisten puhelimen käytön turvaamiseksi?