16.10.2014  //  Yleiset, Koko Suomi

Veropolitiikkaa vaaliministeriön varjossa

Viiskunta 15.10.2014 15:12

Kesällä seitsemäksi kuukaudeksi valitun Stubbin hallituksen suuret puolueet ovat jo niin selkeästi vaaliasennossa, että voitaneen puhua vaaliministeriöstä. Vaaliministeriön toimintakyvyttömyyttä heijastelee pääministeri Alexander Stubbin (kok.) ja valtionvarainministeri Antti Rinteen (sd.) viimeaikaiset selkeät veropoliittiset erimielisyydet esimerkiksi työn ja pääomaverotuksen näkymistä. Molemmat viittaavat puheissaan jo vaalien jälkeiseen aikaan. On selvää, että silloin hahmotellaan julkisesti vaaliasettelua ja ohjelmaa, eikä nosteta yhteisvoimin Suomea suosta.

Lähes jokainen Kataisen hallituksen hallitusohjelmatavoitteista, jotka myös Stubbin hallitus otti omakseen, on jäänyt toteutumatta. Viimeisimpänä erittäin huolestuttavana asiana tuli Suomen kolmen A:n luottoluokituksen menettäminen viime viikolla. Suomen talouden tilaa on nyt pestattu selvittämään Ruotsin entinen valtiovarainministeri Anders Borg. Tosin tästäkin asiasta Stubb ja Rinne ovat olleet erimielisiä.

Hallituksen toimintatapaa kuvastaa poukkoilu päätöksien kanssa. Tästä kolme lyhyttä esimerkkiä: ensimmäinen on makeisvero, jota päätettiin korottaa ja nyt korotus peruttiin. Toinen esimerkki on yritysten edustuskulujen verovähennysoikeus, joka ensin poistettiin ja sitten palautettiin. Kolmantena voidaan ottaa turpeen veron korottaminen ja metsähakkeen tuen pienentäminen, jotka molemmat päätettiin nyt perua. On kysyttävä onko vaikutusten arvioinnissa syntynyt tämän hallituksen aikana erityisiä haasteita vai onko arvioinnit tai niiden tulokset laiminlyöty?

Keskustalla on oma vaihtoehto valtion 2015 vuoden budjettiesitykseen. Keskustan mielestä ensisijainen keino tasapainottaa valtiontalous on kasvun vauhdittaminen ja uusien työpaikkojen luominen. Näin toimimalla voidaan kerätä lisää verotuloja ja pienentää automaattisesti monia sellaisia menoeriä, jotka ovat kasvaneet pitkittyneen taantuman vuoksi. Kasvun myötä myös veroaste keventyy, jos veroperusteet säilytetään ennallaan.

Keskusta näkee, että tupakka-askin veroa voisi korottaa lapsilisien leikkausta vastaavalla summalla, jolloin lapsilisien leikkauksista voitaisiin luopua. Perintö- ja lahjaveron korvaamista myyntivoittoverotuksella tulee edelleen selvittää. Sukupolvenvaihdokset on saatava liikkeelle.

Tuotannollisten investointien vapaa poisto-oikeus helpottaa investointien suunnittelua ja yrittäjätulovähennys 5 prosenttia ammatin- ja maatalouden harjoittajille sekä henkilöyhtiöille. Pienten alle 1000 euron pörssiosinkojen verovapaus kannustaisi ihmisiä harjoittamaan pienimuotoista sijoitustoimintaa säästöjen tilillä seisottamisen sijaan.

Haasteelliset ajat eivät koske vain tätä hallitusta tai pääty tähän vaalikauteen. Kiitos on myös annettava siitä, kun ymmärtää korjata virheensä. Maan asiat tulee kuitenkin hoitaa kunnialla ja strategiset päätökset tehdä kannatusluvuista huolimatta, kun niiden aika on.

Ei ole siis ihme, että monella suulla on jo kysytty, olisivatko aikaistetut eduskuntavaalit sittenkin Suomen kannalta paras vaihtoehto?

Kommentit (8)

  • VoABJs http://pills2sale.com/ viagra cialis 8.10.2020 klo 19.28
    VoABJs http://pills2sale.com/ viagra cialis
  • qdlWs6 http://pills2sale.com/ viagra cialis buy 1.11.2020 klo 21.38
    qdlWs6 http://pills2sale.com/ viagra cialis buy
  • eaaIEK http://xnxx.in.net/ xnxx videos 13.12.2020 klo 02.49
    eaaIEK http://xnxx.in.net/ xnxx videos
  • HVcFZA https://writemyessayforme.web.fc2.com/ 13.12.2020 klo 07.23
    HVcFZA https://writemyessayforme.web.fc2.com/
  • 6NAjwI http://waldorfdollshop.us/ waldorf doll 9.1.2021 klo 17.31
    6NAjwI http://waldorfdollshop.us/ waldorf doll
  • qAidgu https://beeg.x.fc2.com/ 26.1.2021 klo 18.24
    qAidgu https://beeg.x.fc2.com/
  • UyhBZi https://buyzudena.web.fc2.com/ 27.1.2021 klo 14.45
    UyhBZi https://buyzudena.web.fc2.com/
  • http://imrdsoacha.gov.co/silvitra-120mg-qrms 19.4.2022 klo 03.47
    http://imrdsoacha.gov.co/silvitra-120mg-qrms

« Takaisin