Järviseutu 9.3.2016
Jos velkoja vie maitotilalta sähköt, voidaan kaikilla mittapuilla todeta, että maatalouden kannattavuus on kriisissä. Kyse ei ole viljelijän laiminlyönneistä tai huolimattomuudesta. Totuus on, että raha ei riitä kattamaan toiminnan kuluja. Tähän on tultava muutos.
Maaseutuviraston toistuva tukimaksatusten lykkääntyminen on kestämätöntä ja on saanut aiheesta viljelijöiden kupin nurin. Perjantaina on luvassa tervetullut traktorimarssi Helsinkiin, missä osoitetaan mieltä perusedellytysten turvaamiseksi.
Tällä vuosikymmenellä on ensin sukeltanut sianlihantuotanto. Viime vuosi oli maitotilallisille suorastaan traaginen. Tuotantokustannusten jatkuva nousu, maidon hinnan lasku sekä Venäjän viennin pysähtyminen ovat luoneet monelle viljelijälle mahdottomat olosuhteet.
Mavin ilmoitus ei olisi siksi voinut osua pahempaan aikaan. Jo edellisten viivästysten seurauksena viljelijöiden luottamus järjestelmään on ollut hiuskarvan varassa. Maaseutuviraston johdon on syytä tehdä asiasta johtopäätöksensä ja henkilöiden vaihduttava.
Eduskunnassa on paljon ymmärtämystä maanviljelijöiden ahdingolle. Oma ja monen muunkin kollegan elannon pohja on kiinni maassa tai karjassa.
Normienpurulla helpotamme viljelijöiden arkea esimerkiksi lupakäytänteitä ja turhia maksuja järkeistämällä. Aluehallinnon uudistuksessa normistoa tullaan keventämään entisestään.
Hallitus myös korjaa päätöksiään jos tarvetta ilmenee. Näin kävi esimerkiksi maatalouslomituksen säästöjen osalta, jota pystyimme keventämään oleellisesti alkuperäiseen ehdotukseen verrattuna.
Nyt on tärkeää saada tuet tiloille ja palauttaa luotto järjestelmään. Tiedostamme ongelmat ja ratkaisuja haetaan.