7.12.2017  //  Yleiset, Seutukunta, Koko Suomi

Satavuotias Suomi



Viiskunta 8.12.2017
 
Tänä vuonna juhlimme 100-vuotiaan Suomen itsenäisyyttä. Huipennuksena ovat olleet kuluneen viikon tapahtumat juhlaviikkomme yhteydessä. Suomen itsenäisyyden pääjuhlaa vietettiin Oulussa ja perinteiset Linnan juhlat tanssittiin keskiviikkona.
 
Eduskunta on osallistunut itsenäisyyden juhlintaan monin tavoin. Koko vuoden kattava teema on kietoutunut Suomi 100 yhdessä -kampanjan ympärille. Eduskuntatalon peruskorjaus valmistui aikataulussa ja kaikki halukkaat ovat päässeet tutustumaan taloon avoimien ovien tilaisuuksissa. Moni on seutukunnaltamme Arkadianmäellä vieraillut.
 
Eduskunnan juhlaistunnossa tiistaina kunnioitimme Suomen itsenäisyyden satavuotisuutta lasten hyvinvointia ja yhdenvertaista kehitystä tukevalla juhlapäätöksellä.
 
Tunnen suurta kunnioitusta, että olen saanut toimia kansanedustajana tänä historiallisena hetkenä, vapaassa ja turvallisessa Suomessa.
 
Olen usein miettinyt niitä Suomen itsenäisyyden vaiheita, joita vuonna 1906 syntynyt Elli-mummuni kertoi ollessani lapsi. Sodan kokeneet sukupolvet maksoivat isänmaamme vapaudesta kovan hinnan. Itsenäistyminen, sisällissota, talvi-, jatko- ja lapinsodat, sotakorvaukset Neuvostoliitolle sekä maan jälleenrakentaminen ovat vaiheita, jotka ovat koetelleet Suomen kansaa ja joista meidän tulee opettaa lapsillemme.
 
Nyt Suomi on monilla mittareilla maailman paras maa. Meille moni itsestään selvä asia, on kaukainen haave muualla maailmassa. Meidän tuleekin varmistaa, että kaikki suomalaiset pysyvät hyvinvoinnissa mukana.

Kommentit (5)

  • YKfjUz http://pills2sale.com/ levitra nizagara 19.10.2020 klo 00.03
    YKfjUz http://pills2sale.com/ levitra nizagara
  • J85b02 http://pills2sale.com/ viagra online 14.11.2020 klo 16.09
    J85b02 http://pills2sale.com/ viagra online
  • 4096gz http://xnxx.in.net/ xnxx videos 13.12.2020 klo 01.27
    4096gz http://xnxx.in.net/ xnxx videos
  • Gf6xZ4 https://writemyessayforme.web.fc2.com/ 13.12.2020 klo 07.04
    Gf6xZ4 https://writemyessayforme.web.fc2.com/
  • 2beGwX http://waldorfdollshop.us/ waldorf doll 9.1.2021 klo 17.30
    2beGwX http://waldorfdollshop.us/ waldorf doll

« Takaisin