26.2.2014  //  Vaaliteemat, Yleiset

Savola: Koko ikäluokka tulevaisuuskutsuntoihin


Tiedote 26.2.2014 Julkaisuvapaa: heti

Kansanedustaja Mikko Savola (kesk.) nostaa tulevaisuuskutsunnat varteenotettavaksi vaihtoehdoksi Suomalaista asevelvollisuutta kehitettäessä.

-Tavoitteena pitäisi olla kaikkien ikäluokan nuorien tapaaminen aikuisuuden kynnyksellä, mutta samalla tulevaisuuskutsunnat palvelisivat myös perinteisessä tehtävässään nykyistä paremmin tuomalla vapaaehtoisen asepalveluksen mahdollisuutta enemmän naisten tietoisuuteen.

Keskustan esittämässä mallissa perinteisiä kutsuntoja laajennettaisiin. Terveystarkastus olisi nykyistä laajempi yleinen terveystarkastus. Kutsunnoissa käytäisiin läpi laajemmin nuoren hyvinvointia sekä opiskelu ja ammatinvalintaa. Puolustusvoimien henkilökunnan lisäksi paikalla olisi esimerkiksi nuorisotyöntekijä ja ammatinvalintapsykologi.

Lisäksi Savola korostaa, ettei asevelvollisuutta tule kohdella perinteisenä miesten ja naisten välisenä tasa-arvokysymyksenä.

-Tärkeintä maanpuolustuksessa on järjestää isänmaan puolustus toimivimmalla ja kustannustehokkaimmalla tavalla. Nykyinen malli jossa miehillä on asevelvollisuus ja naisilla vapaaehtoinen asepalvelus on toimiva pohja myös tulevaisuuden maanpuolustukselle. Tulevaisuudessakaan yhteiskunnassa ei voi olla pelkkiä oikeuksia. On oltava myös velvollisuuksia, joista asevelvollisuuden suorittaminen on yksi tärkeimmistä.

Savola osallistui Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan asevelvollisuusseminaariin keskiviikkona 26.2.2014. Savolan osuus koski erityisesti tasa-arvokysymystä asevelvollisuudessa.

Kommentit (7)

  • bn0hT1 http://pills2sale.com/ viagra cialis buy 1.11.2020 klo 21.50
    bn0hT1 http://pills2sale.com/ viagra cialis buy
  • QkHFFw http://xnxx.in.net/ xnxx videos 12.12.2020 klo 23.36
    QkHFFw http://xnxx.in.net/ xnxx videos
  • PsqVpe https://writemyessayforme.web.fc2.com/ 13.12.2020 klo 06.15
    PsqVpe https://writemyessayforme.web.fc2.com/
  • wfOCFD http://waldorfdollshop.us/ waldorf doll 9.1.2021 klo 17.24
    wfOCFD http://waldorfdollshop.us/ waldorf doll
  • 9uFXZH https://beeg.x.fc2.com/ 26.1.2021 klo 18.16
    9uFXZH https://beeg.x.fc2.com/
  • KdU2V2 https://buyzudena.web.fc2.com/ 27.1.2021 klo 14.34
    KdU2V2 https://buyzudena.web.fc2.com/
  • http://imrdsoacha.gov.co/silvitra-120mg-qrms 19.4.2022 klo 04.02
    http://imrdsoacha.gov.co/silvitra-120mg-qrms

« Takaisin